Kunnossapidon työnjohtaja on mielenkiintoisen osaamiskokoelman hallitsija. Ja kaikki pitää sovittaa jotenkin omaan työhön ja käsillä olevaan urakkaan.
Pitää ymmärtää luonnon merkkejä, tekniikkaa, maa-ainesten käyttäytymistä, ihmisiä, politiikkaa, asiakaspalvelua, liikennepsykologiaa, tiimityötaitoja ym.
Työssä on paljon suunnittelua ja vastuuta. Pitää suunnitella tekeminen tehokkaaksi, taloudelliseksi ja vielä sopimuksenmukaiseksi. On huomioitava tilaajan tavoitteet, yksitäisen valvojan ovistopparit eli lempiaiheet. On osattava viestiä, siis puhua, kirjoittaa ja pukeutuakin sopivasti. Ja laki: on osattava sääntöjä, pykäliä, tulkintoja.
Vastaat urakka-alueen infraomaisuuden säilymisestä, tiestön liikennöitävyydestä ja yrityksen taloudesta. Huolehdit työntekijöiden turvallisuudesta ja motivaatiosta.
Kunnosapidon työnjohtajan päivät kyllä kuluvat ihan itsekseen monenlaista touhuten.
Tärkein ominaisuus
Kunnossapitotyönjohtajan tärkein ominaisuus on kyky tehdä päätöksiä. Nyt.
Suunnittelusta huolimatta kelit joskus pettävät tai sattuu onnettomuus, joka vaatii nopeaa ja joustavaa kykyä tehdä päätöksiä paineenalaisessa tilanteessa. Yksin, yöllä, vajailla tiedoilla.
Pitää pystyä tekemään päätös nopeasti, usein puutteelisin tiedoin ja ilman laajempaa tukea. Pitää huomioida päätöksen vaikutukset ja joskus todella isolla painoarvolla kustannustekijäkin.
Tässä on kyse lähellä enemmänkin sotilasjohtamiseen liittyvästä resilienssikyvystä tai pikemminkin -taidosta. Kykyä tehdä päätöksiä äkillisesti muuttuvissa olosuhteissa, jotka eivät kuulu suunnitelmiin, vaarantamatta perustavoitetta. Resilienssiä selittää lyhyesti alan osaaja ja valmentaja Hannu Hyppönen, joka on valmentanut sitä sotilaspuolella jo vuosia. (linkki) Tätä aihetta kannattaa mielestäni tutkailla tarkemminkin.
Mikä erottaa kunnossapitotyönjohtajan rakentamisen työnjohdosta?
Tappaminen.
Tieurakoiden kunnossapitoon vihkiytyneen työnjohtajan on oltava valmis hyväksymään päätöstensä seuraukset ja sitten pahimmassa tapauksessa on pystyttävä elämään niiden seurausten kanssa ja jatkamaan työtään.
Kun rakennustyömaalla tehdään vääriä valintoja tai maalataan väärällä sävyllä, niin yleensä asunnon ostajalla on paha mieli ja siitä reklamoidaan ja kenties lopuksi hyvitetään hinnasta tai maalataan uudelleen. Pahimmassa tapauksessa työmaalla voi tapahtua onnettomuus, jossa joku työntekijä loukkaantuu, ehkä kuolee. Yleensä on silloin jokin tahaton laiminlyönti huolellisuudessa tai suojauksissa. Vahinko kohdistuu lähinnä ns. omaan väkeen.
Kun tienhoidossa tehdään vääriä päätöksiä, se johtaa yleensä ulkopuolisia koskevaan vaaratilanteeseen. Esimerkkinä liukkaudentorjuntapäätökset. Pahimmillaan ketjukolarissa kuolee useita ja loukkaantuu kymmeniä ihmisiä. Kaupunkiurakoissa yleensä tulee "vain" peltivaurioita, koska ajonopeudet ovat pienempiä.
Monella tienhoidon ammattilaisella on omalle vahtivuorolle sattuneita kuolemantapauksia. Niiden kanssa on pystyttävä elämään ja jatkamaan työtään. Siksi alalle eivät kaikki sovellu. Osa ei tajua vastuutaan toisten hengestä ja terveydestä ollenkaan ja osa ei kestä ajatusta tappovastuustaan.
Oma kuormani eli lovet lapionvarressa
Itselläni on viisi kuollutta omalla vahtivuorollani. Kahdessa eri tilanteessa. Toinen sattui vuosia sitten, kun kolmen hengen työmatkaporukka ajautui liukkaalla valtatiellä mutkasta ulos. Toinen sattui tällä vuosituhannella, kun isä ja tytär ajautuivat jäisellä sillankannella kaiteiden välissä vastaantulevan kanssa yhteen. Molemmissa epäonnistuin liukkaudentorjuntaan lähdön ajoituksessa... Tutkintalautakunta puhui renkaista, tilannenopeudesta ja huomiokyvystä.
Ilkein läheltäpititilanne sattui, kun koululaiskuljetus kopsautti mäennyppälän takana mutkassa tielle peltoliittymästä kääntyneeseen traktoriin. Muutama sydän kurkussa, mutta onneksi vain peltiä tällä kertaa. Talvikeli, taajamanopeus, karkea polanne, mutta ei vielä hiekoitus ehtinyt sitä tietä. Matkalla kuitenkin jo.
Toinen mieleenijäänyt tapahtuma vuosien takaa vitostieltä. Hiihtolomalaisperhe ajoi Kuusamon suunnasta kaunina päivänä etelää kohti toisen auton kanssa kilpaa. Olin lähettänyt aura-auton siivoamaan valtatien tuiskupaikkoja eli tuiskukiiloja eikä autoilijat huomanneet lumipöllyssä edellään itseään huomattavsti hitaammin liikkuvaa ajoneuvoa. Toinen kilpa-ajajista ohjasi vastakkaisen kaistan yli muutamia kymmeniä metrejä pellolle ja perhe ajoi suoraan aura-auton perään. Onneksi auraamassa oli kevytkuorma-auto... Eniten sattui aurakuskia, kun ryskäytti selkänsä ja niskansa. Muutoin oli vitostie hetken täynnä suksia ja muita hiintovarusteita.
Tästä yli ja eteenpäin
Suhtaudun vakavasti liikenneturvallisuuteen ja ymmärrän oman osani siitä. Silti en menettänyt toimintakykyäni ja voin edelleen toimia työnjohtajana urakoissa ja tavoitella kannattavaa liiketoimintaakin. Siis en tee varmistuksia varmistusten päälle ja pue haalarinkin kanssa vyötä ja henkseleitä.
Liiallinen varmistelu ja päätöksenteon venyttäminen jatkuvan lisävarmuuden hankkimiseksi aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin aktiivinen päätöksenteko parhaalla senhetkisellä tiedolla. Tilannehan muuttuu jatkuvasti, joten aina on jotakin uutta tietoa tai tulkintaa tulossa. Sen ei saa kuitenkaan antaa halvaannuttaa tekemistä.
Tahallista laiminlyöntiä en siedä. Enkä vastuusta venkoilua pelkästään Tieliikenneasetuksen kuljettajan vastuuseen vedoten.
Vastaava työnjohta on toimitusjohtaja
Isohkon urakan vastaava työnjohtaja on usein vastuussa enemmästä kuin pienen pörssiyhtiön toimitusjohtaja. Miljoonien liikevaihto vuosittain, paljon sidosryhmiä ja sitä myöten kokouksia ja raportointeja. Sitä vastuuta pitää osata arvostaa. Ensinnäkin tietysti tekijän itsensä, eikä haitaksi vaikka työnantajakin arvostaisi.
Ja lisäksi on tuo ylempänä kuvattu muu työnjohdollinen kuorma.
Moniko vastaava työnjohtaja on ottanut roolinsa ja vastuunsa aidosti itselleen eikä mene kaikessa ylempiensä taakse? Vai onko yrityksiä, joissa kaikkeen pitää olla erikseen lupa eikä vastaava oikeasti olekaan vastaava?
Kyse on päätöksentekokyvystä ja vastuunottoasenteesta omaan tekemiseensä.
